Posivire Oy

Yrityksen tavoitteena on eettisesti ja laadullisesti korkeatasoinen palveluiden tuottaminen ja heikosti työmarkkinoilla työllistyvien työntekijöiden työllistyminen palkkatyöhön.

PosiVire tuo iloisia yllätyksiä

Helsingin kaupunki perusti vuoden 2007 lopussa sosiaalisen yrityksen PosiVire Oy:n. Yrityksen palkkalistoilla on tällä hetkellä 41 työntekijää hoiva- ja hyvinvointialan tukipalveluissa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen työpaikoilla. Palvelujen tilaajat ovat olleet PosiVireen työntekijöihin erittäin tyytyväisiä.

PosiVireen työllistämät henkilöt toimivat avustavissa ja ylläpitotehtävissä esimerkiksi siivouksessa ja liinavaate- ja astiahuollossa tai vanhus- ja vammaispalvelujen asiointi- ja saattamistehtävissä. Sosiaalisen yrityksen perusperiaatteiden mukaan vähintään kolmasosan työntekijöistä tulee kuulua vaikeasti työllistyvien ryhmään. PosiVireen työntekijät ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä tai kehitysvammaisia. Työntekijöiden joukossa on myös näihin ryhmiin kuuluvia maahanmuuttajia.

"Ensimmäisen toimintavuoden aikana on hioutunut hyvä toimintamalli työntekijöiden kanssa toimimiseen. Ratkaisevassa asemassa ovat palvelupäällikkömme, jotka tukevat työntekijöitämme erityisesti työn aloitusvaiheessa ja ovat läsnä myös työpaikoilla", Sirpa Eklund kertoo.

Jokaiselle työntekijälle laaditaan myös henkilökohtainen kehitys- ja urasuunnitelma ja heille annetaan valmennusta työn aloittamiseen. Hyvästä työilmapiiristä ja työinnosta ovat osoituksena erittäin vähäiset sairauspoissaolot.  Alle kaksi prosenttia poissaoloja on reilusti alle alan keskiarvon.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen  kohteiden lisäksi asiakkaana on  Kiinteistö Oy Kaapelitalo. PosiVireen henkilöstöä työllistyy erilasisiin kiinteistön korjaus- ja huoltotehtäviin.

PosiVire tuo moninkertaisen hyödyn

PosiVire tuo sekä työpaikoille että työntekijöille moninaista hyötyä. Laajimmillaan toiminnasta saavat konkreettisia etuja myös kaupunki ja koko yhteiskunta.

"Olemme saaneet todistaa jo monia menestystarinoita. Työntekijämme ovat pärjänneet erinomaisesti ja heihin on oltu työpaikoilla tyytyväisiä. On myös upeaa saada huomata, miten lyhyelläkin aikavälillä ihmisen itsetunto kohenee ja maahanmuuttajien kielitaito paranee", PosiVireen toimitusjohtaja Sirpa Eklund kertoo. "

"PosiVireen työllistämät henkilöt eivät korvaa ammattihenkilökuntaa eivätkä tee koulutettujen ammattilaisten töitä. He vapauttavat ammattilaisten työaikaa tarkoituksenmukaisiin työtehtäviin ja asiakaspalveluun. Esimerkiksi vanhustyössä vaippalaatikoiden purkamiseen ei tarvita ammattikoulutusta, mutta jonkun sekin työ on tehtävä", Sirpa Eklund selventää.

Työpaikoilla sekä työnantajat, työntekijät että asiakkaat ovat olleet PosiVireen työntekijöihin erittäin tyytyväisiä.

"Kaivamme esille ihmisten voimavaroja. Työpaikan myötä monen itsetunto ja elämän mielekkyyden kokemus vahvistuu. Epäonnistumisia on ollut hyvin vähän suhteessa työntekijöiden taustaan. Työilmapiiri on hyvä ja työinnostus korkealla tasolla. Siitä kertovat vähäiset sairauspoissaolot. Alle kaksi prosenttia poissaoloja on huomattavasti alan keskiarvon", Sirpa Eklund kertoo.

PosiVireen toiminnan tarkoituksena on työllistää heikosti työllistyviä kaupungin yksiköiden palvelukseen, auttaa työntekijöitä työllistymään vapaille markkinoille ja rohkaista ja tukea opintojen aloittamisessa.

"Työntekijöistämme neljä opiskelee nyt lähihoitajaksi, yksi ammattikorkeakoulussa, yksi on palkattu Helsingin kaupungin työntekijäksi ja yhdeksän seuraavaa hakenut lähihoitajakoulutukseen. Opiskelemaan päässeet kertovat, että "he eivät olisi tässä"  ilman PosiVirettä", Sirpa Eklund iloitsee.

PosiVire tuo yhteiskunnalle ja kaupungille moninkertaisen hyödyn."Meidän kauttamme työllistyneet poistuvat toimeentulotuen piiristä ja siirtyvät palkansaajina kasvattamaan verotuloja. He myös kasvattavat ostovoimaa. Hankalammin mitattavia, mutta hyvin selkeitä ovat myös henkiset ja sosiaaliset hyödyt: Työntekijän elämäntilanteen kohennuttua myös hänen perheensä ja lähipiirinsä voi paremmin ja vaikutukset voivat näkyä myös lasten koulunkäynnissä. Työterveyshuollon kautta on saatu viitteitä myös työllistettyjen pitkäaikaissairauksien vähenemisestä", Sirpa Eklund kertoo.

Toimitusjohtaja Eklund on PosiVireen ensimmäiseen toimivuoteen ja ensimmäisen vuoden kasvuun tyytyväinen, mutta toivoo enemmän ja pidempikestoisia toimeksiantoja. "Kolmen kuukauden työjakso on kovin lyhyt, koska työntekijöiden tausta asettaa omat haasteensa. Tarvitsemme pitkäkestoisia sopimuksia, jotta voimme toteuttaa perimmäistä tarkoitustamme eli saada hankalasti työllistyvät potentiaaliset työntekijät työelämään pysyvästi", Sirpa Eklund sanoo

"Sain mahdollisuuden, työn ja elämän"

PosiVire on selkeästi parantanut työllistyneiden henkilöiden elämää. Moni iloitsee myös PosiVireen kautta löytyneestä opiskelupaikasta. Työntekijöiden kommentit kertovat onnesta ja elämänilosta:

"En olisi saanut töitä ilman PosiVirettä ja nyt olen tässä. En olisi ymmärtänyt, että voin opiskella lähihoitajaksi ja työskennellä vanhusten kanssa." - lähihoitajaopiskelija.

"Ilman PosiVirettä en olisi tässä nyt. Kiitos mahdollisuudesta." - lähihoitajaopiskelija.

"Sai paljo tukea vaikea oma elämäntilanne, nyt uskalla hakea sairaanhoitaja koulutus." - maahanmuuttajataustainen työntekijä, nykyinen AMK-opiskelija

"Mina sai mahdollisuus, minula työ, nyt minula elama." - maahanmuuttajataustainen työntekijä.

Hyvää palautetta palveluntilaajilta

"Hän on kehittynyt hyvin paljon. Alussa oli tosi arka, muta nyt on hienosti pärjännyt. Hän viihtyy tosi hyvin.  Hänellä on taito olla läsnä asukkaiden kanssa." -osastonhoitaja.

"Hän on pärjännyt hyvin ja tekee sovitut tehtävät. Asukkailta on tullut hyvää palautetta." -osastonhoitaja.

"Tosi hyvää palautetta. Tekee työt hyvin ja on nopea. Hän on erinomainen työntekijä." -johtaja.

"Palaute on todella hyvää. Hänen kanssa menee erittäin hyvin. Jos olisi joku vakituinen paikka saisi sen todennäköisesti." - johtaja.

 

Posivire Oy on Helsingin kaupungin perustama ja omistama rekisteröity sosiaalinen yritys, joka tuottaa palveluja Helsingin kaupungin yksiköille. PosiVire toimii niin sanottuna in house -yhtiönä eli kaupungin hankintayksiköiden osakeyhtiömuotoisena sidosyksikkönä, joten sen tarjoamia palveluja ei kilpailuteta.

PosiVire Oy:n www-sivut