Taavin Seniorin Apulaiset Oy työllistää kehitysvammaisia nuoria. Kehitysvammaisia työskentelee Taavin Koti & Kahvilassa ja he auttavat myös asiakkaita erilaisissa kodin askareissa.
Lievästi kehitysvammainen pystyy kommunikoimaan ja olemaan avuksi ikääntyvälle asiakkaalle, jonka elämänpiiri on pienentynyt iän tuomien rajoitteiden vuoksi (fyysinen ja henkinen puoli) siten, että ikääntyvä ohjaa tiettyyn pisteeseen asti kehitysvammaisen tekemistä valvotussa ympäristössä. Toimintakeskuksessa asiakkailla ja omaisilla on mahdollisuus tutustua kehitysvammaisiin työntekijöihin ennakkoluulojen poistamiseksi puolin ja toisin.
Yrityksen palveluita ovat:
Kehitysvammaiset työntekijät työskentelevät ohjaajan valvonnassa ja ohjauksessa. Heillä on aina mukanaan oma kannettava tietokone (Skype) ja kännykkä, joiden avulla he pitävät yhteyttä ohjaajaan. Samalla myös asiakkaalla on mahdollisuus olla yhteydessä henkilökuntaan.