Linkkejä ja lisätietoa

Julkaisuja ja linkkejä aiheista sosiaaliset yritykset ja yhteiskunnalliset yritykset.

Viranomaisten sivuja

Rahoituslähteitä

Yritysneuvontaa

Tukiorganisaatioita

Projekteja ja kehitysorganisaatioita

Julkaisuja


Viranomaisten sivuja

Työ- ja elinkeinoministeriö

ELY-keskukset - neuvontaa ja rahoituspalveluita (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset)

Kaupparekisteri - yritysten rekisteröinti

Verottajan sivut - vero-ohjeet ja lomakkeet, verotilin avaus

Verottajan ohjeet arvonlisäveron maksamiseksi

Verohallinnon lomakkeet

Suomi.fi - portaalin -tietopaketit yrityksille osassa on ohjeita moneen tarpeeseen sekä lähes kaikki julkiset lomakkeet.

Palkkatuet myöntää kunkin alueen työvoimatoimisto

Palkkatuen myöntämisperusteet ja hakulomakkeet

Sanssi

Sanssi-kortti on työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä työllistämisseteli joka voidaan myöntää nuorelle, vastavalmistuneelle työnhakijalle

 

Rahoituslähteitä

Starttirahoitus, erilaisia rahoitusmuotoja yrityksen kehittämiseen ja hankkeisiin, esimerkki Uudenmaan alueen ELY-keskukselta, katso tarkemmin oman alueesi keskuksen sivuilta

Uudenmaan sivusto, yritysrahoitusmahdollisuudet

Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Rahoittaa haastavia tutkimus- ja kehitysprojekteja ja edistää yritysten kehittymistä.

Finnvera Oyj parantaa ja monipuolistaa yritysten rahoitusmahdollisuuksia lainoin, takauksin ja vienninrahoituspalveluin. Valtion omistamana rahoittajana Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja edistää toiminnallaan yritystoiminnan, alueiden ja viennin kehitystä.

 

Yritysneuvontaa

Yhteinen Yritys - projektin neuvontapalvelu vastaa tällä sivustolla olevan lomakkeen kautta lähetettyihin kysymyksiin.

Uusyrityskeskukset - Uusyrityskeskusverkosto tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa yritystoimintaa suunnitteleville ja aloittaville yrittäjille. 

ELY-keskukset - neuvontaa ja rahoituspalveluita (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset)

Palkka.fi - Työntekijän palkan ja sivukulujen sekä korvausten laskenta. Palvelun avulla saat tehtyä myös lakisääteiset ilmoitukset työeläkeyhtiölle ja Verohallintoon

Syfo Oy - sosiaalisten ja yhteiskunnallisten yritysten konsultointiin erikoistunut asiantuntijaorganisaatio, joka on itsekin yhteiskunnallinen yritys.Syfo Oy kouluttaa ja konsultoi yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta kiinnostuneita yrityksiä, julkisyhteisöjä ja yhdistyksiä. Syfo on inhimillisesti kestävän kehityksen edelläkävijä, vaikuttaja ja edistäjä.

 

Tukiorganisaatioita


Eläketurvakeskus (ETK) on työeläketurvan kehittämisen ja toimeenpanon lakisääteinen yhteistyöelin, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja. Eläketurvakeskus tuottaa tutkimuksia työeläketurvan kehittämistä varten. Se tuottaa ja hoitaa eläketurvan toimeenpanoon liittyviä palveluja.

Finnish Business & Society ry (FiBS) on yritysverkosto, jonka tarkoituksena on edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää yritystoimintaa. Verkoston tavoitteena on saada yritykset omaksumaan yhteiskuntavastuu osaksi strategista suunnittelua ja jokapäiväistä johtamista ja tehdä yhteiskuntavastuusta yritysten konkreettinen menestystekijä.

FiBS aktivoi yrityksiä vapaaehtoiseen vastuulliseen yritystoimintaan sekä tarjoaa tukea ja työkaluja yritysten pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen yhteiskuntavastuulliseen johtamiseen. Se kerää, tuottaa ja jakaa monipuolista tietoa vastuullisen yritystoiminnan kehitystrendeistä ja parhaista käytännöistä

Kansaneläkelaitos huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta. Kela hoitaa peruseläketurvaa eli kansaneläkettä, pitkäaikaistyöttömien eläketukea, sairauspäivärahaa, työterveyshuoltoa, kuntoutusta ja sairauksien ehkäisyä. Kela antaa palveluita koskien työttömyysturvaa, koulutuspäivärahaa ja opintotukea.

KunNet on kuntoutuksen verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on auttaa kuntoutusalan ammattilaisia löytämään tarvitsemiaan tietoja ja yhteistyökumppaneita. Heidän sivuiltaan löytää tietoa kuntoutusalan koulutuksista, yhteystietoja ja kuvauksia kuntien, Kelan, työvoimahallinnon, kuntoutuslaitosten ja sairaaloiden palveluista sekä keskeisimmät kuntoutusta koskevat lait ja tietoa suomalaisesta kuntoutusjärjestelmästä.

Kuntoutusasiain neuvottelukunta on kuntoutusta järjestävien tahojen valtakunnallinen yhteistyöelin. Sen tehtävänä on kehittää kuntoutusta ja sovittaa yhteen eri hallinnonalojen kuntoutustoimintaa. Neuvottelukuntaan kuuluvat edustajat sosiaali- ja terveysministeriöstä, työministeriöstä, opetusministeriöstä, Stakesista, Valtiokonttorista, Kansaneläkelaitoksesta, Suomen Kuntaliitosta, vammais- ja kansanterveysjärjestöistä, kuntoutuspalveluiden tuottajista, työeläkevakuutuksesta, tapaturma- ja liikennevakuutuksesta sekä työmarkkina- ja etujärjestöistä.

Kuntoutussäätiö on monipuolinen kuntoutuksen, terveyden ja työelämän asiantuntija- ja kehittämiskeskus. Se edistää työikäisten työ- ja toimintakykyä ja parantaa vammaisten ja osatyökykyisten tasa-arvoista osallistumista työhön ja muuhun sosiaaliseen elämään. Heidän sivuillaan esitellään laajasti tietoa kuntoutus- ja koulutuspalveluista.

Oikeusministeriö ylläpitää ja kehittää oikeusjärjestystä ja oikeusturvaa sekä huolehtii kansalaisten perusoikeuksista. Ministeriö vastaa keskeisimpien lakien valmistelusta, oikeuslaitoksen toimintakyvystä ja tuomioiden täytäntöönpanosta.

www.finlex.fi on valtion säädöstietopankki ja sieltä saa yksityiskohtaisia tietoja eri laeista.

Opetushallitukselta voi kysyä informaatiota opetussuunnitelmista, ammatillisesta kuntoutuksesta ja sen rahoittamisesta. Heiltä voi kysyä myös oppilaitoksista, tutkinnoista, oppisopimuskoulutuksesta ja jatkokoulutuksesta ammatissa pysymiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on sosiaali- ja terveysalan asiantuntijaorganisaatio, jonka ydintoimintoja ovat tutkimus, kehittäminen ja tilastotuotanto. Se tarjoaa tietoa terveys- ja sosiaalipalveluista sekä ikääntyneiden että vammaisten esteettömyydestä ja apuvälineistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tietoa terveydenhuollosta ja kuntoutuksesta sekä sosiaalivakuutuksen alalta eritoten toimeentuloturvasta, työeläke-, kansaneläke- ja sairausvakuutuksista. Ministeriö antaa tietoa myös työsuojeluun ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä. Lisätietoa työsuojelusta saa sivuilta www.tyosuojelu.fi.

Työterveyslaitos on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva monitieteinen tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia. Työterveyslaitos on työterveyshuollon, ergonomian, ammattitautien, tapaturmien ja työkykyä ylläpitävän toiminnan asiantuntija.

Vakuutuskuntoutus VKK ry:n päätehtävänä on suunnitella ja toteuttaa asiakkaiden kuntoutusta. Sivuilta saa tietoa vakuutusalan korvaamasta kuntoutuksesta, kuntoutuksen yhteistyöstä ja siitä, miten kuntoutusta kehitetään. VKK Ry tarjoaa tietoa työntekijälle kuntoutuksen työnjaosta, työpaikkakuntoutuksesta, koulutuksesta ja työllistymisen tukemisesta, korvauksista ja mahdollisista yhteistyötahoista ja palveluiden tuottajista.

VKK:n sivuilta löytyy lisäksi työhön kuntoutumisen palveluverkosto, jonka toiminta kattaa koko Suomen. Verkostossa ovat sosiaalivakuutukseen liittyvien ammatillisen kuntoutuksen palveluiden tuottajat.

Valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE
on viranomaisten, vammaisjärjestöjen ja omaisjärjestöjen yhteistyöelin. Se seuraa yhteiskunnallista päätöksentekoa, tekee aloitteita ja esityksiä sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumista. Neuvosto toimii Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.

VATES-säätiö on vammaisten ja osatyökykyisten työllistymistä sekä työhön kuntoutumista edistävä asiantuntijaorganisaatio. Säätiö kehittää työllistymismenetelmiä, ylläpitää erityistyöllistämisen toimijoiden verkostoja, tarjoaa koulutusta sekä tekee vaikuttamistyötä. Heiltä saa koulutusta ja konsultointia vammaisten ja osatyökykyisten työllistymiseen, kuntoutumiseen, työhön valmentamiseen ja työkykyyn liittyen.

Vatesin ylläpitämät sosiaalinenyritys-sivut kertovat perustiedot tämänhetkisen lainsäädännnön mukaisista sosiaalisista yrityksistä.

 

Kehitysprojekteja ja -organisaatioita

Monet kehitysprojektit keskittyvät välityömarkkinoiden kehittämiseen. Välityömarkkinoilla tarkoitetaan työttömyyden ja avointen työmarkkinoiden työn välissä olevia työskentelymahdollisuuksia (palkkatuettu työ, työelämävalmennus yms.) ja niihin liittyviä työhön sijoittumista edistäviä ja työssä selviytymistä tukevia palveluita

Välke-projektilla kehitetään Tampereen alueen välityömarkkinoita.

Välke auttaa työllisyydenhoidon toimijoita kehittämään välityömarkkinoiden toimivuutta ja tuloksellisuutta 

Työllisyysportti on verkkopalvelu työllisyydenhoidon ammattilaisille. Verkkopalvelun alle on koottu tietoa työllistymiseen liittyvistä palveluista Tampereen kaupunkiseudun alueella. Palveluista ovat mukana varsinaiset työllisyyspalvelut ja työllistymistä tukevat ohjaus-, valmennus-, koulutus- ja kuntoutuspalvelut. Lisäksi Työllisyysporttiin on koottu ajankohtaista tietoa seutukunnallisesta työpolitiikasta.

Välike- palvelu on Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämishanke. Hankkeessa on mukana Akaa, Valkeakoski, Urjala ja Kylmäkoski. Välike- palvelun tavoitteena on parantaa vaikuttavuutta välityömarkkinoiden toiminnassa, edelleen sijoittamisessa ja työnantajalähtöisen koulutuksen (työssä oppimiskoulutuksen) toteuttamisessa. Välikkeen yhteistyökumppaneita ovat kolmannen sektorin toimijat (kuntien työpajat, työttömien yhdistykset ja muut työllistävät yhdistykset), yritykset, työvoimahallinto, työvoiman palvelukeskus sekä kuntien sosiaalivirastot.

Välkky on Satakunnan ELY-keskuksen hallinnoima projekti, joka on tarkoitettu edistämään pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Välkyn pääasiallisena tavoitteena on saada työntekijät ja työnantajat kohtaamaan toisensa

UusiTaito -projekti keskittyy työttömien asiakkaiden ohjaamiseen ja polkujen rakentamiseen välityömarkkinoiden kautta kohti avoimia työmarkkinoita. Projekti toimii erityisesti asiakasohjauksen tukirakenteena pääkaupunkiseudun aikuisille suunnattujen työpajahankkeiden ja TE-toimistojen ja palvelukeskusten välillä. Lisäksi projekti kerää informaatiota välityömarkkinoista ja markkinoi eri hankkeita ja palveluita työhallinnon virkailijoille, asiakkaille ja työnantajille.

UusiTaito -projekti on ns. sateenvarjohanke viidelle välityömarkkinoiden hankkeelle ja koordinoi ja kehittää yhteistyötä.

Pro paja on Edupolin hallinnoima aikuisten työpaja, joka on aloittanut toimintansa tammikuussa 2009. Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, ESR.ProPajan toiminta-alueeseen kuuluvat Itä-Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueen kunnat.

Koulutuksella palkkatyöhön (KoPa) on Asumispalvelusäätiö ASPAn kehittämishanke. Projekti toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston osarahoituksella vuosina 2008–2010.Projekti tarjoaa tuettuja koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle yksilöllisesti räätälöityjen suunnitelmien avulla. Samalla helpotetaan alan työntekijäpulaa ja edistetään työyhteisöjen monimuotoisuutta.

Vantaan valo on Vantaan kaupungin, aikuiskouluttaja Edupolin ja sosiaalisen yrityksen Lubor Oy:n yhteishanke, jonka tavoitteena on auttaa asiakasta mahdollisimman nopeasti etenemään kohti työelämää tarjoten kuitenkin kaikki tarvittavat ja riittävän pitkät tukitoimet.

Vantaan Valon tarkoituksena on edistää ja lisää hankalasti työllistettävien (pitkäaikaistyöttömät, vaikeasti työllistyvät sekä vajaakuntoiset) sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Tämä tapahtuu luomalla työttömälle yksilöllinen asiakaspolku kuntoutuksesta työelämään.

FYYRA välityömarkkinat haltuun Varsinais-Suomessa projektin avulla ELY-keskus koordinoi yhteistyötä eri hanketoteuttajien ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa.

Manna-hankkeen tavoitteena on yhteistyöverkoston avulla löytää ja mallintaa hyviä työllistymispolkuja kotipalvelu-, keittiö-, puhtaanapito- ja ympäristötehtäviin.

KoutsiHäme projektissa kehitetään uusi työllistymiseen tähtäävä koulutus- ja tukipalvelumalli, jossa ei suoriteta koko ammatillista perustutkintoa. Mallissa kehitetään työhönvalmennusta työvoimapoliittisissa koulutuksissa. Tämä työammattimalli on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville pitkään työttömille olleille työnhakijoille, jotka kokevat työllistymisensä vaikeaksi.

OKSA -projektin päämääränä on välityömarkkinoilla olevien työnhakijoiden (sekä työttömät että palkkatukityössä toimivat) parempi työllistyminen avoimille työmarkkinoille. OKSA -projektin avulla pyritään myös vastaamaan lisääntyvään työvoimatarpeeseen. 

Samovaari –projekti kuuluu valtakunnalliseen Välityömarkkinat –kehittämisohjelmaan (Euroopan sosiaalirahasto, ESR-hanke). Hankkeen tavoite on tukea maahanmuuttajien työllistymistä ja luoda uusia työn tekemisen malleja, kuten koti- ja hoivapalvelujen tuottaminen vanhuksille heidän omalla äidinkielellään (esim. venäjä). 

KaaSu –hankkeen tavoitteena on kehittää uusia toimintatapoja ja toimintamalleja välityömarkkinoiden vaikuttavuuden parantamiseksi ja asiakkaiden aktiiviseksi työllistämiseksi avoimille työmarkkinoille. Tavoitteena on myös verkostojen työnjaon ja roolien kehittäminen ja hyödyntäminen.

Trappan -projektin tarkoituksena on kehittää portaittaisen etenemisen malli, jonka avulla työnhakija siirtyy räätälöidysti, henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti kohti avoimia työmarkkinoita, useimmiten välityömarkkinoiden kautta. Projektin kohderyhmänä on työttömät työhakijat.

Välittäjä -hanke on Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen perustama välittäjäorganisaatiohanke, joka rahoittaa, tukee ja koordinoi sen suojissa toimivia osahankkeita. Välittäjä  -haketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ESR  ja Keski-Suomen TE-keskus sekä toiminta-alueen kunnat.

KEVÄT-ohjelman tavoitteena on viiden kumppanihankkeen kautta, sekä tiiviissä yhteistyössä Keski-Suomen kuntien kanssa, parantaa keskisuomalaisten työttömien työllistymistä.

Haavi-hankkeessa kehitetään henkilökohtaista aktivointipalvelua Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella vuosina 2010 – 2012. 

Tavoitteena on mallintaa koko maakunnan aluetta palveleva, heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymispolku, joka sulautuu Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen palvelutuotannon osaksi.

Välityömarkkinoiden kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla hankkeen päätavoittena on Pohjois-Pohjanmaan alueen välityömarkkinoidensuunnitelmallinen kehittäminen ja koordinointi. Kehittämistyö tapahtuu pääasiassa yhteistyön kehittämiseen keskittyvien työryhmien avulla. Työryhmien työskentelyn keskeisenä osana on toimivien yritysyhteistyömallien kehittäminen.

Vireä kolmas sektori hankkeen tavoitteena on saada mm. alueen työttömiä ja syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä mukaan kolmannen sektorin toimintaan. Haukiputaan kunnan toiveena on, että kolmas sektori toimisi yhteistyössä kunnan kanssa palveluiden tuottajana ja edistäisi työllistymistä alueella.

RÄTY – räätälöityä työvoimaa yrityksiin -projekti on Ouluseutu Yrityspalveluiden toteuttama ja hallinnoima seudullinen projekti, jonka avulla helpotetaan työvoiman rekrytoimista, tuetaan työllistymistä ja mallinnetaan työpoolin toimintaa etsimällä aktiivisesti työpaikkoja vaikeasti työllistyville mm. koulutusten, oppisopimusten, kuntoutusten ja valmennusten menetelmiä käyttäen.

Sihti Oulun seudulla. Sihti on suunnattu työnhakijoille, jotka ovat olleet pitkään työttömänä, tarvitsevat yksilöllistä tukea ja kaipaavat selvyyttä ja suunnitelmallisuutta omaan työllistymiseensä tai koulutukseen hakeutumiseen.

Pohjois-Pohjanmaan REKI-hankkeen(PP-REKI) tavoitteena on aikaansaada uusia työpaikkoja osatyökykyisille, pitkäaikaistyöttömille sekä henkilöille, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä. Myös uutta osaamista ja liiketoimintoja aikaansaadaan ja yksi yritys perustetaan. PP-REKI kuuluu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) valtakunnalliseen välityömarkkinoiden kehittämisohjelmaan. PP-REKI kehittää kumppanuuden toimintamallia sosiaalisten yritysten ja puolustusvoimien sekä sosiaalisten yritysten ja Millog Oy:n välille. 

Suunto-projekti on Lapin elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen toteuttama hanke, joka kuuluu Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnalliseen osioon toimintalinja 2. Työllistyminen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäisy ja sen ”Välityömarkkinat” kehittämisohjelmaan.

ASKEL-hanke auttaa työmarkkinoilta syrjäytyneitä ihmisiä siirtymään takaisin työelämään. Hankkeessa kehitetään asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia, jotka tukevat erityisesti pitkäaikaistyöttömien, vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistymistä.

Valtaväylä-hankekokonaisuus on käytännönläheinen Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) kehit-tämisprojekti, joka pyrkii muodostamaan hyviä toimintatapoja sosiaalitoimen sekä TE-toimiston asiakkaiden palvelujen turvaamiseksi.

Välityömarkkinoiden kehittäminen -projektn päätavoittena on Pohjois-Pohjanmaan alueen välityömarkkinoiden suunnitelmallinen kehittäminen ja koordinointi. Kehittämistyö tapahtuu pääasiassa yhteistyön kehittämiseen keskittyvien työryhmien avulla. Työryhmien työskentelyn keskeisenä osana on toimivien yritysyhteistyömallien kehittäminen.

Mahdollistaja (2008-2011) kehittää kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen prosesseja sekä kuntien ja kolmannen sektorin välistä kumppanuutta.

Hanke tukee pitkään työtä vailla olleiden työelämään siirtymistä. Erityisenä kohderyhmänä ovat maahanmuuttajat ja heitä ohjaavat työntekijät.

Paltamon täystyöllisyyteen tähtäävä kokeiluhanke toteutetaan Paltamon työvoimayhdistys ry:n toimintana, jonka toimipisteenä on työvoimatalo. Työvoimatalo on työnantaja, joka toimii normaalin työlainsäädännön puitteissa. Sen toiminnot on suunnattu Paltamon työvoimatoimistossa kirjoilla oleville työttömille työnhakijoille.

Demos Helsinki on riippumaton ajatushautomo, think tank. Sen perusti joukko yhteiskunnan tulevaisuudesta kiinnostuneita kansalaisia vuonna 2005. Demos Helsinki luo maailmaa, jossa rahvas muovaa yhteiskuntaa, eikä ainoastaan valitse päättäjiä.

Suomen Lontoon instituutin tehtävä on tunnistaa yhteiskunnan uudistumiseen vaikuttavia tekijöitä ja tukea myönteistä muutosta. Instituutin tavoitteena on löytää taiteiden ja yhteiskuntatutkimuksen alueilta uusia teemoja, jotka heijastavat yhteiskunnan muutosvoimia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Toiminnallaan instituutti edistää tutkijoiden, taiteilijoiden, asiantuntijoiden ja päättäjien välistä vuorovaikutusta Suomen, Yhdistyneen Kuningaskunnan ja Irlannin tasavallan välillä.

Poliittisesti puolueeton Suomen Yhteiskunnallisten Yrittäjien yhdistys SYY ry on perustettu toukokuussa 2008 edistämään nyky-yhteiskuntaan kipeästi tarvittavaa yritystoimintaa - yhteiskunnallista yrittäjyyttä.

Yhdessä yrittämään

  on osuuskuntatoimintaa ja yhteisötaloutta kehittävä hanke. 

Julkaisuja

Manifesti sosiaalisten yritysten kehittämisestä

Sosiaalisen yritystoiminnan forumin (SYFo) tarkoituksena on ollut tukea sosiaalisten yritysten lisääntymistä ja menestymistä Suomessa. Sosiaalisella  yrityksellä tarkoitetaan liiketaloudellisin periaattein toimivaa, kaupparekisteriin merkittyä elinkeinonharjoittajaa, jonka työntekijöistä vähintään 30 % on vajaakuntoisia tai vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä.

SYFo muodostui kokeneista elinkeinoelämän, järjestötoiminnan, tutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan asiantuntijoista, jotka yhdessä toimimalla halusivat edistää sosiaalista yritystoimintaa Suomessa.  Forumin puheenjohtaja toimi tohtori Pentti Arajärvi.

Hyvän työn manifesti

TEM 2009. Hyvän työn manifestiin on koottu kansalaisten ja päättäjien ajatuksia siitä, mitä hyvä työ ja työelämä ovat eri sukupolville. Se sisältää 10 eri toimenpidettä työelämän parantamiseksi. Manifestissa ehdotetaan muun muassa kiusaamisen kitkemistä Ei pidä alistua -kampanjalla ja kiusaamistapauksia sisältävän tietokannan perustamista. Lisäksi esitetään yhteiskunnallista yrittäjyyttä koskevan lainsäädännön uudistamista ja rahoitusmahdollisuuksien selvitystä.

Kahdeksassa maassa tehty tutkimus työhön integroivista sosiaalisista yrityksistä. Sivuilta löytyvät hankkeessa tehdyt kansalliset raportiti ja hankkeen lopputulemana laaditut toimintapolitiikkaehdotukset.

Verkossa

Hyväkäytäntö.fi - sosiaali- ja terveysalan hyvät käytännöt